Talvi otti otteen Kainuussa. Lumivaippa on yhtenäinen ja vain muutaman järvet ovat enää sulana. Viimeiset sulapaikat kannattaakin nyt katsastaa tarkasti, jotta loppusyksyn viivyttelijät saadaan kirjoihin.
Nyt on viimeinen hetki aloittaa lintujen ruokinta, jos aikoo saada sille talveksi jotain poikkeavaa talvehtijaa. Ilman katkeamatonta ruokatarjontaa satunnaiset talvehtijat menehtyvät nopeasti pakkaseen.
Kiersin eilen lauantaina melko pitkän kävelylenkin Teppana - Suvantola - Nakertaja alueella. Tiaisia oli alueella paljon, mutta yhtään viitatiasta ei kohdalle sattunut. Luulen niitä Suvantola - Nakertaja alueella olevan kuitenkin useampikin, niin hyvältä alue lajin kannalta näytti. Talitiaisia oli mielestäni selvästi tavallista enemmän. Useita n. 20 yksilön parvia sattui reitilleni ja lisäksi monilla ruokinnoilla oli muutamia yksittäisiä yksilöitä ruokailemassa. Hömötiaisia näin vain muutaman, vaikka niiden pesintä onnistui kesällä todella hyvin. Lienevätkö vielä suurelta osin metsissä, kun ei kerran taajamasta löytynyt.
Pikkuvarpunen rynnisti syksyllä Kainuuseen suurella massalla. Eilisellä kierroksella näin lajin kolmessa paikassa, joista yhdessä pariskunta oli koristelemassa talvipesäänsä joulukuntoon. Moista näkyä ei olisi vielä viimevuonna uskonut näkevänsä täällä.
Urpiaisia ja vihervarpusia näkyi vielä leppäpusikoissa ruokailemassa, joten niitä jäänee talvehtimaan meille jonkin verran. Nyt olisi hyvä aika käydä kiertämässä kaatopaikkojen rikkaruohokasvustot - tiedä mikä ihmelaji sieltä vielä löytyisi.
Sunnuntaina Kirjastonrannan ruokintapaikan vieressä oli oheinen tikli, jonka huomasin automaattia täyttäessä. Eli yllättäviä kavereita löytyy välillä ihan vahingossakin... Taisi olla vasta kolmas tai neljäs sponde -havainto lajista minulle Kainuussa.
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
torstai 18. marraskuuta 2010
Viitatiaisia
Erilaisia harvinaisia lintuja on kesällä 2010 nähty Suomessa todella runsaasti. Kainuussa vastaavaa harvinaisuusaaltoa ei ole havaittu. Mikä johtuu suurelta osin laiskasta harvinaisuuksien etsimisestä. Rönkön Hannu on tainnut olla ainoa, joka on edes hieman panostanut tuolle saralle tänävuonna.
Syksyllä Suomeen tulleen viitatiaisten massavaelluksen reitille Kainuu kuitenkin osui niin hyvin, että laiskallakin etsimisellä laji oli helposti löydettävissä. Itse retkeilin lokakuun alussa 5 päivää, jona aikana tein lajista 4 havaintoa. Ensimmäinen kylläkin oli vain äänihavainto, mutta itse sitä kuitenkin varmana lajihavaintona pidän - vaikka en paperia siitä rustaakkaan.
Kaikkiaan Kainuussa on liikkunut syksyn aikana ilmeisesti vähintään satoja viitatiaisia, kun huomioi alueemme olemattoman havainnointitehon. Ruokintapaikoilta on nyt Kajaanista loka-marraskuun aikana ilmoitettu 7 yksilöä. Tuo määrä on lienee jossain 1-5% välillä Kainuun alueella ruokinnoilla käyvistä viitatiaisista. Pihabongaus voi tuoda tullessaan siis yllätyksen, jos ihmiset katsovat tarkkaan lintulaudalla vierailevat hömötiaisen näköiset kaverit. Itse aion keskittyä lajin etsimiseen Kajaanin alueelta, mutta muidenkin kuntien lajistoon se olisi mukava saada.
Jospa taas
Jaahas, pitkästä aikaa taas sellainen olo, että tekee mieli kirjoittaa jotain verkkoon. energiataso on ollut matalana jo pari vuotta, joten kaikki asiat ovat vielä siinä pisteessä, missä ne olivat syksyllä 2008.
Lintuvuosi 2010 oli ja meni. Kainuussa retkeily oli välillä aktiivista ja välillä taas vaikutti, ettei kukaan liiku lintuja etsimässä. Itse keskityin kesällä 2010 puhtaasti Lintuatlakseen. Siihen menikin sitten kaikki vapaa-aika ja perheen ruokaan tarkoitetut rahat ;-) Onneksi apua saatiin toisten alueiden harrastajilta ja omat aktiivimmekin innostuivat ilmoittamaan havaintoja aikaisempia vuosia paremmin. Kainuun Atlas on nyt parempi kuin kaksi edellistä yhteensä.
Kilometrejä kertyi itselleni jonnekin 6000-10000 väliin riippuen siitä, mitkä retket voi laskea Atlas-retkiksi. Uuden auton myötä, jossa on ilmastointi, oli retkeily helteessäkin inhimillistä. Varsinkin, kun pyrin käymään ruutujen kosteikot ja suot läpi, jotta suolajiston esiintyminen saataisiin paremmin ajantasalle. Seuraavassa tutkimuksessa, jos sellainen tulee, keskityn noin 10 ruutuun ja jätän bensan polttamisen muille. Vaikka samalla tässä tietenkin tulee kotiseutu tutuksi, kun kiertää noita "ei niin hyviä lintualueita".
Kaakkoisia lajeja oli tullut Kainuuseen reilusti. Esimerkiksi idänuunilinnulla oli ennätys esiintyminen ja niitä tuntui olevan jokaisessa sopivassa paikassa. Myös viitakerttusia ja sinipyrstöjä oli selvästi keskimääräistä enemmän. Sinipyrstöt olivat vuodesta 2009 poiketen lähes kaikki 2kv lintuja, joten kuvaamisen jääminen olemattomaksi ei harmita kovin paljoa näin jälkikäteen.
Lintujen pesinnät olivat menneet selvästi paremmin kuin muutamana aikaisempana vuonna ja poikueita näkyi runsaasti ja ne olivat isoja. Erityisesti huomiota herätti pohjansirkku- ja hömötiaispoikuiden määrä, joka oli moninkertainen normaaliin verrattuna. Liekö hömötiaisen kohdalla auttanut käpytikkakannan täydellinen romahtaminen alueellamme monen todella runsaan tikkavuoden jälkeen?
Noh, laitetaan muutama muu muisto kesältä omaksi osakseen niin tulee tännekin jotain täytettä...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)