Lintuatlas -ralli viikonloppu on takana ja Kuhmon mantereelle tullut uutta väri. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille harrastajielle. Erityisesti Kainuun ulkopuolelta tulleille.
Retkeilin ensimmäisen rallipäivän kaakkoisosassa kuntaa ruuduilla 709:363 ja 710:363. Aamu oli hiljainen aina 3:3o asti, jolloin auringonnousun myötä alkoi lyhyt laulukausi. Martinvaaralla ja Mieronvaaralla oli linnut yllättävän hyvin äänessä. Erityisesti tiltaltit ja peukaloiset tuntuivat innostuneen laulamaan. Molempia löytyi reilut kymmenen yksilöä.
Päivän kohokohta oli Mieronvaaralta heti aamusta löytynyt pikkusieppopoikue. Poikasiaan ruokkineen parin koiras oli vielä komea vanha +2kv lintu. Samalle paikalle kuului myös idänuunilintu, joten päivä alkoi mukavasti. Käytin hetken kuvaamiseen, mutta aamuvalo ei vaarakuusikossa vielä riittänyt pysäyttämään linnun liikettä.
Sitten eteläisempään ruutuun, josta löytyi yksi retken tavoitelajeista eli sinipyrstö. Tukkavaaran rinnettä kävellessä tuli atrappia ihmettelemään ensin poikanen ja perässä emo. Parin sadan metrin päässä oli vielä toinen reviiri, joten suojelualueen ulkopuolisen metsän säilyminen olisi tärkeää.
Aamupäivän edistyessä ja ilman lämmetessä hiljentyi luonto täysin. Oli pakko siirtyä tutkimaan vain soita ja lampia. Yritin vielä pohjoisempaan ruutun pyrstöä, mutta vanhassa metsässä ei liikkunut tai laulanut yhtään mitään. Järvet ja suotkin olivat melko köyhiä, joten heinäkuun puolivälin retkeily tuntui välillä jopa työltä.
Toisena päivänä minulle sattui ruudut Kuhmon länsiosasta Vuosangan ampuma-alueen ja Ylä-Vieksin alueelta. Ylä-Vieksi oli valmiiksi kohtalaisen hyvin selvitetty, joten keskityin puhtaasti toiseen ruutuun. Samassa ruudussa olivat kartoittamassa myös Tuomas Seimola ja Jukka Hintikka. Yhdistelmä osoittautui tehokkaaksi ja ruudun selvitysaste hyppäsi satunnaishavainnoista hyvin selvitetyksi.
Sattuipa kohdalleni yksi vuodarikin, kun pikkulepinkäispoikue päivysti risukasalla ja sen ympäristössä. Samalla rydöllä oli aikaisemmin ollut käenpiikapoikue, joten pitänee lisätä kasa Tiiran lintupaikkoihin ;-) Sinipyrstöä en alueelta löytänyt, vaikka ahkerasti metsiä komppasinkin. Tulipa välillä käveltyä vanhaa metsää 1-1,5 ilman yhtään lintuhavaintoa.
Vielä olisi muutama päivä aikaa tehdä Atlasta ennen kuin luonto täysin hiljenee. Ei kai auta, kuin lähteä lauantaian Kuhmon pohjoisosaan, jossa on huonosti tutkittuja ruutuja...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti