sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Psiii sta


Flunssan painaessa päälle jäi hiihtolenkki väliin. Kävin kuintekin lyhyen, vajaan tunnin, happihyppelyn kävelemässä lintuja etsien. Kävelin pätkän samaa reittiä, josta pari viikkoa sitten en löytänyt viitatiaisia, vaikka etsin pari kolme tuntia. Suvantola - Nakertaja alueen pusikot kuitenkin olivat niin lupauksia herättävät, etteivät ne voineet olla tyhjiä.

Ensimmäisessä tiaisparvessa ei nytkään ollut lupauksia herättäviä ääniä. Jatkoin matkaa ja 300 metrin jälkeen löytyi toinen parvi. Vieläkään ei lupaavia ääniä, joten puhelin esiin ja atrappi soimaan. Noin 30 sekunnin kuluttua paikalle tulikin viitatiainen ja vähän ajan päästä ainakin kaksi lisää. Parvi oli iso ja laajalla alueella hajallaan, joten lintuja saattoi olla useampiakin.

Eli sopivia ruokintapaikkoja tutkien asuinalueiden reuna-alueilta sekä järvien ja jokien rantapusikoista ja niiden ympäristöstä viitatiaisia kyllä löytyy. Yhdellä kävelyllä ei löydä linnuista kuin osan, joten paljonko lintuja meillä oikein on?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti